1029880.jpg

Pompeiji: Pompeji tai Pompeiji oli roomalainen kaupunki Campaniassa. Se ja Herculaneum, Stabiae; Oplontis sekä Boscoreale tuhoutuivat Vesuviuksen purkauksessa vuonna 79.Pompeji on ollut laajojen arkeologisten tutkimusten kohteena vuodesta 1748, ja on siksi parhaiten tunnettu antiikin maaseutukaupunki. Suuri osa kaupungista on kuitenkin edelleen tutkimatta. Kaivaukset jatkuvat edelleen ja uusia löytöjä tehdään usein.

974553.jpg

Arkkitehtuuri eli rakennustaide on taiteen muoto, jossa suunnitellaan rakennuksia sekä niihin liittyviä laajempia kokonaisuuksia esteettisestä näkökulmasta. Pienimuotoisimmillaan arkkitehtuuri voi olla ovenkahvan yksityiskohdan muotoilemista; toisaalta se voi käsittää myös kokonaisen maiseman tai kaupungin suunnittelun. Toisin kuin useimmat taiteenlajit, arkkitehtuuri on vahvasti kytköksissä käytännöllisyyteen, jonka tulee yhdistyä visuaalisuuden kanssa toimivan ratkaisun aikaansaamiseksi.